18.02.2010, 14:35 | Wilma Schlizewski
Läskimahat lihoiksi ja marjamummot pöytään

Olen yrittäjäperheestä. Ja maalta. Se on melkein sama asia. Omakotitaloasukkaana pikkukaupungissa, ongelmatilanteen tullessa eteen, aina esisijaisesti tarvitsi ajatella itse ja vasta kun keinovalikoima oli imetty kuiviin, soitettiin apua. Siksi minulle on niin käsittämättömän outoa seurata työttömyyttä. Ihmiset istuvat kuin perssulistaan kiinnijäätyneet pullasorsat odottamassa, että joku tuo ratkaisun heidän suuhunsa. Että yhtään omaa ajatusta ei tarvitse ajatella, että pitää säästää omaa ajattelua johonkin tärkeämpään, kuin esimerkiksi sen ajatteluun, että voi kun tänäänkin on työtön, eikä kukaan ratkaise tätä ongelmaa.
Tarvitsin ruokaan kuivattuja suomalaisia sieniä. Ei niitä löytynytkään marketin luomuhyllystä, ei Ruohonjuuresta, eikä mistään. Kilttiääninen tiedotus- täti antoi nipun numeroita pohjoissuomalaisille yrittäjille, josko sieltä saisi tilattua. –Kauheasti niitä kysytään huokasivat kaikki ei-oota myyvät.
Raahaamme tänne Timbuktusta marjan- ja sienenpoimijoita. Italia, Japani, Ranska imuroivat kaiken mitä kankaalta irti saadaan. Alkaako kuva hahmottua? Meillä on tuote ja työttömiä, mutta meillä ei ole ketään, joka viitsisi pyöräyttää arktista osaamista liikeideaksi. Miksei työttömät itse viitsi perustaa firmaa? Myydä suoraan lähikauppiaalle lähiruokaa?
Tarvitaan Keraa ja tarvitaan tukia, apu- ja käynnistämisrahoja. Miksi mökinmummo ei lyö klabia saunan uuniin ja kuivattele Kainuun Sanomien päällä keräämäänsä sienisaalista. Miksi helvetissä kaiken pitää olla aina niin suurta ja kiiltävää? Mistä aina löytyy ne läskimahaiset, keski-ikäiset siannäköiset miehet, joilla on vainu keksiä taas uusi kikkakutonen huijata rahaa joka suunnasta?
Eikö niitä marjoja ja sieniä saa sieltä metsästä ihan mummo-moottoreilla? Osulan auto vie ne sitten marjameijeriin ja siitä alkaa matka maailmalle. Ei bisnes ole mitään miljoonainvestointeja, bisnes on IDEA.
Niitä meillä suomalaisilla on.
Wilma Schlizewski on helsinkiläinen Ramseyn herttuatar, puutarhaviljelijä, martta-aktiivi, showpainiliiton toimitusjohtaja, tatuoija ja kissa - ja koiralauman johtajanarttu


















pipu tiikanen 12.03.2010, 12:05
Luihin ja ytimiin iskevä kirjoitus.Toivottavasti löytyisi myöskin "marjapappoja".